Oppilas levitti tekemänsä tarrat eteeni ja pyysi valitsemaan itselleni yhden. Valitsin sateenkaaritarran. Se oli hienosti tehty ja kaunis. Sillä oli myös selkeä sanoma.
Kyllä, tuo valinta oli kannanotto. Se oli samalla myös anteeksipyyntö. Ja laskeutuminen mielenrauhaan – ainakin hetkeksi – ennen seuraavaa myrskyä.
En muista järin suuresti pohtineeni homoseksuaalisuuden ”syntisyyttä” ennen helluntaiuraani. Ehkä sitä rippikoulussa tai seurakuntanuorissa sivuttiin, ehkä ei, en osaa sanoa. Lähinnä aihe oli nuorempana jollain tavalla epämukava, koska se liittyi enemmän mielikuviin seksistä kuin toisen ihmisen rakastamisesta. Tai sitten en vain muista. Itse olin sen verran tyhmä, etten aina edes tajunnut ympäristön vinkkejä omasta käsityksestäni eriävän rakkauden olemassaolosta.
Ne Paavalin sanat näissä meidän aikamme raamatunkäännöksissä kuulostavat siltä, ettei kahta sanaa ole sanottavana siitä, onko homoseksuaalisuus syntiä vai ei. Kiusallisia sanoja, koska vaikea niitä on pois selittää, jos yksittäisiä jakeita tuijottaa. YLE:n surullisen kuuluisasta ”homoillasta” on aikaa kulunut jo yli kymmenen vuotta. Sen jälkeen ensimmäisen kerran purin sanoksi omia mietteitäni aiheesta. Jossain vaiheessa tämän kevään aikana ensimmäisen kerran törmäsin Mikael Agricolan käännökseen 1. korinttilaiskirjeen jakeesta 6:9. Siinä sanotaan: ”Eikö te tiedä, ettei ne väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkäätte antako teidän vietellä, eikä salavuoteiset eikä epäjumalten palvelijat eikä huorintekijät eikä heikkurit eikä ne, jotka pilttien kanssa makaavat, ...”. Hivenen eri sanoma kuin siinä 1933/1938 käännöksen nimeen vannovien julistuksessa (”miehimykset”) tai 1992 käännöksessä (”miesten kanssa makaavat miehet”). Minun on aina ollut vaikea sovittaa tuota silmilläni näkemääni, selvää ”homo ei pääse taivaaseen” -ajatusta Raamatun ajatukseen lähimmäisen rakastamisesta. Agricola avasi silmäni näkemään, etten näe kaikkea.
Viimeisen vuoden aikana olen oppinut uuden kirjainyhdistelmän: DYOR. Agricola sai minutkin vaihteeksi tekemään ”omaa tutkimusta”. En ole alkukieliin perehtynyt, en ole teologi – ihan pienesti vain yleistä sellaista muinoin pinnalta raapaissut - enkä siis yllä tutkimuksillani yliopistotasolle. En monenkaan mielestä luultavasti täytä edes Jumalan tahdon vilpittömän kyselijän määritelmää, mikäli jossain sellainen on määritelty. Viimeisimpänä tällä tutkijan urallani törmäsin tähän tekstiin ja sen myötä olen tuon alussa mainitsemani mielenrauhan ainakin hetkellisesti saavuttanut. Eivätpä nämä nykykieletkään hallussani kovin hyvin ole, mutta uskon tästä tekstistä kuitenkin riittävästi tajunneeni. Erityisesti puhutteli vertaus palapeliiin.: ”...when you’re working on a puzzle, you pick up a piece of the puzzle, you look at the box top to see how and where your piece fits into the greater picture, and then you put the piece it in its place” ja ”...looking at any one piece in the perspective of how it fits in with the whole of the Biblical witness. So what does the greater witness of the Bible say?”
Mainitsemani anteeksipyyntö kohdistukoon teille, joita olen mahdollisesti vuosien varrella epämääräisillä ja tahdittomilla mielipiteilläni loukannut, sekä teille, jotka mahdollisesti nyt tämän mietiskelyni johdosta loukkaantuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti