Oikeasti - kummalleko se lapsen uskontokasvatus kuuluu, kodille vai koululle? Eivät nykynuoret enemmistönä ole uskonnosta kiinnostuneita eivätkä sen "oman" uskontonsa sisällöistä juurikaan kärryillä. Harvassa kodissa nykyisin sen kummemmin opetetaan niitä asioita, mihin siinä "omassa" kirkkokunnassa uskotaan, vaikka kirkkoon kuulutaankin. Koulussa nämä oppilaat sitten ovat uskonnontunnilla vain siksi, että ovat huoltajansa kautta kirkon jäseniä, eivät siksi, että se uskonto millään tavalla ennen rippikoulua heidän elämäänsä kuuluisi. Rippikouluunkin moni sanoo menevänsä vain siksi, että saa sitten rahaa rippilahjaksi. Uho on toisinaan suuri ennen rippikoulua tyyliin "taatusti eroan kirkosta kunhan ikä riittää". Kun se ikä sitten oikeasti riittää, ei asia ole enää henkilökohtaisesti pinnalla monellakaan, elleivät innostu kirkollisveroa miettimään. Perinne jatkuu: kodit eivät panosta opillisen sisällön välittämiseen, pikemminkin päinvastoin, ja se opin perusteiden välittäminen jää koulun vastuulle. Monet oppilaat ovat oppineet kotoaan lähinnä asenteen, joka kuvastaa sitä, että ei meillä niistä jumalajutuista oikein piitata. Opeta näille sitten muka jotain "omaa uskontoa". Ikuista tappelua siitä, miksi uskonnontunneilla pitää olla, eikä siinä ilmapiirissä saa aikaan mitään järkevää keskustelua mistään, mikä liippaa läheltäkään mitään uskontoa. Vieraisiinkin uskontoihin tutustuminen on usein hankalaa, koska nuo keskenkasvuiset eivät sen vertaa ole korviaan auki pitäneet, että tajuaisivat vihaamansa jeesustelun olevan melko kaukana vaikkapa hindulaisuudesta tai Kiinan filosofioista.
Eikö tuon ns. oman uskonnon opettaminen voisi olla kokonaan uskonnollisten yhteisöjen vastuulla ja koulumaailmasta erillään? Jos kotia ei asia kiinnosta, jääköön tuohon hengelliseen käsiteistöön tutustuminen sitten sikseen. Koulun oppiaineena voisi aivan hyvin olla jotain tyystin muulla nimellä kulkevaa, missä esiteltäisiin toki maailman erilaisia suuria uskontoja ja oman kotiseudun erilaisia uskonnolllisisa yhteisöjä, mutta myös muita aatteita ja arvomaailmoja. Silloin koko oppilasporukka voisi olla samalla tunnilla.
Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että kristinuskon perusasioita ja Raamatun sisältöjä opetetaan. Toisaalta ihan hienoa, jos edes joku kiinnostuu asiasta koulun uskonnontuntien kautta, vaikkei niiden tarkoitus olekaan uskoa opettaa. Harmittaa vain se, että oppitunnit ovat niin usein jonkinlaista henkien taistoa, koska porukka on ihan pihalla. Uskontojen peruskäsitteistö on vierasta normiteinille, kodeissa ei selvitä ovilla käyvistä Jehovan todistajista eikä naapuriin muuttavavita muslimeista, koska ei tiedetä edes sitä, miten siinä "omassa" seurakunnassa asioista ajatellaan. Varmuuden vuoksi sitten ollaan kaikkea vastaan usein sillä perusteella, että uskonto on yksityisasia. Lieneekö taustalla kasvojen menettämisen pelko - noloahan se on julkisesti tunnustaa, ettei tiedä, mihin siinä järjestössä uskotaan, minkä jäsen itse on.
Toisaalta - jos vielä vaikkapa 15 vuotta koulun systeemi säilyisi ennallaan, ehtisin ehkä eläkkeelle ennen suuria muutoksia. Jos tätä tappelua nyt sitten niin kauan jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti