Jeesus vai joulupukki?

On se kumma, että joulujuhlat aiheuttavat ihmisille niin suuria pulmia. Voiko laulaa enkelitaivaata tai saako olla seimi. Voi hyvän tähden, miksei saisi? Ihan samalla tavalla, kuin voi olla tonttuhyppelyä tai tanssivia lumiukkoja. Antaa mennä vain, eihän kukaan pakota mihinkään edellä mainittuun uskomaan pätkääkään.

Jotenkin tuntuu, että eniten tätä jouluhössäkkää vastustavat ne tärkeilijät, jotka kuvittelevat olevan jotenkin hienoa vastustaa vähän kaikkea sellaista, mitä eivät ole itse keksineet. Ei siinä oikeasti ole kysymys mistään omantunnonasiasta, ei siitä, että jotenkin loukattaisiin uskomattomien arvoja. Kunhan älisevät. Kovin siinä puolustavat ei-kristittyjen oikeuksia sen sijaan, että oikeasti kannattaisivat suvaitsevaisuutta. Miksei sinne seimien ja pukkien sekaan voisi pikemmin tuoda ihan mitä tahansa muutakin, mitä halutaan esittää. Mielestäni mahtuisi mukaan vallan mainiosti vaikkapa Muhammed-näytelmä, mutta enpä tiedä olisiko se muuten viisasta. En oikeasti tiedä varmaksi, mutta epäilen, että se ei olisi sopivaa.

Se nyt vain on niin, että lukukausi päättyy jouluun ja joululla on oma sisältönsä, halusivatpa ihmiset sitä tai ei. Jos ei saa olla jeesuksia, millä perusteella saa olla pakanallisia tonttuja ja pukkejakaan, lentävistä, puhuvista poroista puhumattakaan? Uskomusperinnettähän niidenkin esittelemisellä pidetään yllä, mutta harva kokee sitä tyrkyttämisenä. Pitäisiköhän ruveta vaatimaan pukitonta joulujuhlaa ja loukkaantua taruolentojen tyrkyttämisestä?

Siis oikeasti, hiukan suhteellisuudentajua kehiin, pyydän.

Kristittyjä vai muslimeja?

Ei kertakaikkiaan. Kauhea haloo nyt sitten siitä, että tuo samainen Räsänen oli mennyt lausumaan, että helpompi olisi kristittyjen maahanmuuttajien tänne sopeutua kuin muslimikollegojensa! Siis mikä tässä mättää - eikös asia oikeasti ole näin??? Jos ajatellaan tilannetta, että meillä on rinta rinnan kaksi ihmistä, toinen kristitty ja toinen muslimi, ja vain toiselle suodaan mahdollisuus tänne ihanaan Suomeen tulla - kummalle se oikeus pitäisi suoda ja millä perusteella? Ja kummalleko tämä Suomemme sitten ihanaisempana näyttäytyy ja kumpiko sopeutuu todennäköisesti (siis en sano varmasti) helpommin?

Se, että Räsänen meni ääneen sanomaan, että mieluummin kristittyjä tänne, kiitos, olikin sitten väärin. Siitäkin huolimatta, että onhan se nyt oikeasti totta, että on taatusti ihmiselle helpompaa, jos edes jotain tuttua löytyy! Niin meille vastaanottaville kuin erityisesti sille, joka joutuu johonkin ihan uuteen tulemaan. Tässä on vähän sama tilanne kuin siinä, jos työpaikkaan hakee kaksi pätevyydeltään, kokemukseltaan ja sopivuudeltaan samanlaista ihmistä, erona vain sukupuoli. Kummanko 'saa' silloin valita? Eikö käy niin, että jos valitset miehen, sinua syytetään sukupuolisyrjinnästä? Jos näistä kahdesta maahanmuuttajasta, jotka molemmat tarvitsevat paikan jatkaa elämäänsä, valitaan se kristitty, olemme jonkin sortin rasisteja siitäkin huolimatta, että tällä keinolla todennäköisesti ainakin luomme edes mahdollisuuden sille, että tämä vieraaseen kulttuuriin tuleva löytää edes jotain itselleen tuttua ja ehkä pääsee piirun verran helpommalla omassa elämässään.

Sitäpaitsi: jos vaikkapa joku vihreitten tai kenenkä tahansa kansanedustajista tai vaikka itse puoluejohtaja olisi jollain tavalla tämän saman asian suoltanut suustaan ilmoille, olisiko se silloinkin tuomittu pöyristyttävänä? Vai olisiko silloin nähty se inhimillinen ja ihmistä muuttuvissa olosuhteissa ymmärtämään pyrkivä yksilö? Jotenkin luulen, että sillä on tässä nyt väliä, kuka asiasta puhuu.

Jos itse joutuisin lähtemään täältä pakon edessä jonnekin pysyvästi, toki toivoisin, että ympärillä olisi ihmisiä, joilta vaikeassa paikassa saisi ymmärrystä. Helpommin sopeutuisin (näin luulen) kulttuuriin, jossa on kristillinen perinne. Islamilaisessa yhteisössä voisi olla varmasti mielenkiintoista elää jonkin aikaa - mutta entä jos en tietäisi, kauanko vai loppuuko se lainkaan?

Homoilta sielussani...

Menin sitten katsomaan Areenalta sen surullisenkuuluisan ‘Homoillan. Miksi? Uteliaisuuttani kai - halusin tietää, mistä ja miksi nyt meuhkataan. Enpä tuon kysymyksen suhteen viisastunut. Eräs ‘miksi' -kysymys lisää kyllä mieleen nousi, sivuseikka: Lähinnä ihmettelen, miten tämä homma on kulminoitunut Päivi Räsäseen, hänhän ei järin paljon äänessä kuitenkaan ollut. Muuthan ne siinä puhuivat. Ja hyvin puhuivatkin, puolin sun toisin, tosin mahtui joukkoon pari putkinäköistä asiaansa perehtymätöntäkin. Nimiä nyt sen kummemmin mainitsematta.

Mutta asiaan, jos löydän tien, mitä pitkin sinne pääsen. Kirjoitan tämän siksi, että asia vaivaa. On vaivannut jo muutaman päivän ja ajatuksiani tekstiksi suolsin siitäkin huolimatta, etten oikein tiennyt, miksi ja kelle. Ehkäpä en kellekään, mutta onpahan tännekin nyt sitten teksti. Tavallaan näiden tällaisten ajatussessioiden vuoksi tämän bloginkin pystyyn laitoin, etten taas kerran noin vain bittiavaruuteen tulisi kaikkea heittämään.

Homot loikkivat korvieni välissä. En ota kantaa siihen, pitäisikö kirkon vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Se on kirkon asia, enkä minä ole kirkon jäsen, en ole ollut kymmeneen vuoteen. Yksi syy taannoiseen erooni eli se, mikä lopulta oli liikaa minulle, oli se, että silloisen seurakuntani kirkkoherra lehden palstalla tosissaan pohdiskeli, pitäisikö kirkon uskaltaa sanoa synti synniksi. Homoillan perusteella tuota samaa kysymystä siellä pohtivat edelleen, joten en siitäkään syystä pidä tarpeellisena liittyä takaisin kirkkoon. Ratkaiskoot siellä keskenään, miten toimivat. Ja jakautukoot vaikka kahtia, jotta kaikki saisivat olla jäseninä uskonsa mukaisessa kirkossa. Onhan meillä jo muutenkin lukuisa määrä oikeassa olevia ‘keskinäisestä rakkaudestaan' tunnettuja erimielisiä kristillisiä kirkkokuntia. ‘Että te yhtä olisitte'.

Tähän väliin irrallisia raamatunkohtia ja sellaisten osia mielen sopukoista, sekamelskan aiheuttajia, ei välttämättä sanasta sanaan edes oikein. Ja kyllä, irrallisia, niitähän kaikki käyttävät, nekin, jotka syyttävät toisia juuri näiden irralleen otettujen käyttämisestä. Onko yksikään näistä jakeista vähempiarvoinen kuin joku toinen?

Kristuksessa ei ole miestä eikä naista. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Lisääntykää, ja täyttäkää maa. Rakastakaa toinen toistanne. Minkä tahtoisit ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon. Pistin lihassani. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Tulkaa minun tyköni te työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät. ...miehimykset....Jumalalle kauhistus. Ovat syntymästään saakka avioliittoon kelpaamattomia. Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu muiden synteihin. Joka on ollut kaikessa kiusattu kuten mekin, kuitenkin ilman syntiä. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata. Kantakaa toistenne kuormia. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi....ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan. Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Mutta joka epäröi ja kuitenkin... on tuomittu, sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi. Parempi naida kuin palaa. Vältä kinastelua...korvasyyhy...

Ei tässä ole kysymys siitä, hyväksynkö homot vai en. Eikä siitäkään, onko homous syntiä. Tässä on kysymys minun jumalasuhteestani. Tai sen rippeistä. Mitä ihmettä minun (ei kirkon, ei yhteiskunnan) pitäisi tehdä, mitä mieltä olla?

Teenkö minä syntiä, kun osoitan hyväksymiseni sille, että määritelmä ‘'rekisteröity parisuhde' pitäisi poistaa ja kaikki sitoutumiset kulkisivat otsikon '‘avioliitto' alla? Tuskinpa teen. Toisaalta vielä parempi ratkaisu olisi se, että kaikki liitot olisivat 'rekisteröityjä parisuhteita' ja ne, jotka haluavat liitolleen siunauksen, hakisivat sen sellaisesta seurakunnasta, missä ajatukset käyvät yksiin omien ajatusten kanssa. Siunatut liitot olisivat sitten niitä 'avioliittoja'. Onhan se nyt aivan älytöntä, että johonkin viralliseen lomakkeeseen vastatessaan joutuu nykytilanteessa samalla kertomaan jotain siitä, millaisesta seksistä pitää. 'Rekisteröity parisuhde' paljastaa heti, että homoja ollaan. Kuka heteroista tykkäisi kertoa vaikkapa verottajalle omista mieltymyksistään (ymmärrän, että ei homoudessa sinänsä mieltymyksistä ole kyse)  - ‘rasti ruutuun: 'mikä seuraavista asioista kiihottaa teitä...?' Ei seksuaalinen suuntautuminen kuulu muille, ellei siitä itse halua kertoa. Yksi tulee onnelliseksi yhdellä tavalla, toinen toisella.

Mutta siis tuosta avioliitosta itsestään. Avioliittokin on käytännössä vain omanlaisensa taloudellinen sopimus, ei mielestäni sinänsä mikään Jumalan asettama instituutio. Juridinen juttu. Eikö se ole täysin kahden ihmisen välinen asia, kuinka haluavat omaisuutensa jakaa ja kenen kanssa tässä yhteiskunnassa virallisesti elellä? Jumala teki kyllä selväksi sen, että kun mies ja nainen (!) yhteen menevät, he ovat sitten yhtä. Sen Jumala siunaa, eikä ihmisen sitä pitäisi lähteä rikkomaan (siitä saisikin aikaan aivan omat keskustelut vaikkapa aiheista ‘'esiaviollinen seksi' tai ‘'avioerot ja uudelleen naiminen'). Onko meillä oikeus odottaa, että Jumalan on siunattava kaikki, mikä meidän mielestämme inhimillisesti katsoen on oikein, vai onko meidän vain hyväksyttävä se, että elämän taakat ovat useinkin raskaita? Taakkojen kantamiseen pitäisi sitä apua lähimmäisiltä tulla, mutta onko tarkoitus, että niistä taakoista eroon päästään ihmisten voimin? En tiedä. Raskautetut on käsketty Jeesuksen luo lepoa saamaan. Niinpä. Itse kullakin on ristinsä kannettavana ja itkunsa itkettävänään. Montako synnitöntä meissä mahtaakaan olla?

Teenkö syntiä, kun uskon, ettei ns. sateenkaariperheessä eläminen ole lapselle yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin heteroperheessäkään eläminen? Tuskinpa teen. Eihän heteroperheenkään lasten tulisi altistua vanhempiensa seksiasioille ja jos rehellisiä ollaan, juuri sitähän moni tässä homojen lapsiasiassa pelkää - ‘homot ovat kuitenkin riettaita, lapset joutuvat sellaisessa perheessä 'kaikenlaista luonnotonta näkemään!' Jos niin kävisi, lastensuojeluasiasta silloin on kyse riippumatta siitä, eletäänkö homo- vai heterovanhempien hoivassa. Jos lapsen toinen vaihtoehto on elää ilman perhettä tai muuten turvattomissa oloissa, on herttaisen yhdentekevää, millainen on sen ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus, joka tälle lapselle pystyy turvallisen, pysyvän perheen tarjoamaan.

Entäpä teenkö syntiä, jos tuon julki uskovani, että homosuhteessa eläminen on Jumalan tahdon vastainen asia - enhän kuitenkaan usko, että itse haluaisin minulle noin sanottavan, jos osani olisi toinen? Tuomitsenko tuossa siis vai en? En minä usko, että esim. yhden illan suhteet tai avioerotkaan Jumalan mieleen ovat, enkä kuitenkaan näin sanoessani katso '‘tuomitsevani' sen enempää itseäni kuin muitakaan. Ja silti, jos jostakin Jumalan tahdon vastaisesta minulle sanotaan, eikö se avainasia ole silloin se, mitä '‘korvasyyhyni' unohtaen Raamatusta löydän ja jos virhe on minun, suostun katumaan? Jos joku toinen, Raamattunsa nojaten hänkin, ymmärtää asian eri tavalla, onko hänellä oikeus vaatia minua hyväksymään hänen näkemyksensä? Minäkö tuomitsen, jos ymmärrän ja uskon eri tavalla?

Ja teenkö syntiä, kun odottaessani yhteiskunnan hyväksyvän meidät kaikenlaiset ihmiset maallisen lain edessä samanarvoisiksi, jossain syvällä sieluni sopukoissa kuitenkin pelkään tekeväni tässäkin Jumalan tahdon vastaisesti , kun osoitan homoliitoille jonkinlaista hyväksyntää ja samalla epäröin - enhän siis ilmeisesti kuitenkaan oikeasti USKO mielipiteeni olevan yksiselitteisesti oikea, ainoastaan toivon, ja syntiähän se sellainen on.

Saman pallon päällä eletään, saman Luojan luomina. Kaikille tilaa riittää. Olipa minun syntini mikä hyvänsä - olen monesti jostain katkera, kuvittelen varmaankin itsestäni liikoja, olen jättänyt oman seurakuntani kokoontumiset melko vähiin, vihastun milloin mistäkin, kaikenlaista sellaista teen, mitä ymmärrykseni mukaan Jumala ei toivo - en silti odota, että näitä asioita siunataan. Niin, on toki kysymys aivan eri asioista. Eikä kuitenkaan ole kysymys muusta, kuin ihmisenä elämisestä ja ikuisesta pyristelystä Jumalan tahtoa vastaan. Onko joku väittänyt, että elämä on helppoa?

'Raamatulla nyt voi perustella ihan mitä vain'. Niin näköjään voi. Voi perustella homoliittojen hyväksymisen ja niiden kieltämisen. Jotenkin vain tuntuu, että tuota lausahdusta käytetään lähinnä vähättelemään niiden näkemyksiä, jotka ei pysty homoliittojen siunaamista hyväksymään. Jos et suvaitse, sinua ei suvaita, mutta vain sinä olet suvaitsematon. Tulkinnastahan tietysti kaikessa on kyse, mutta millä määritellään se, kenen tulkinta on '‘oikea'? Ei millään, se on sitten omantunnonkysymys. Jos uskon Jumalan tarkoittaneen tätä ja kuitenkin teen noin, minähän siitä rapaa naamalleni saan. Vaikka kuinka olisin epätietoinen, häilyisin ajatuksineni puoleen ja toiseen, eikö minun silti tulisi valita ennemmin se, minkä uskon Jumalan perimmäiseksi ideaksi, eikä sitä, mikä on terveen järjen mukaan ihmisystävällisintä? En väitä, että osaan asioita tällä perusteella valita varsinkaan silloin, kun Jumalan tahto on toinen kuin omani. En tiedä ja sehän tässä niin surullista onkin. Tutkimattomat näyttävät olevan Herran tiet ja sellaisina kai pysyvätkin.

Entäpä Jeesus ja Paavali, toinen kaikessa kiusattu synnitön ja toisella pistin lihassa? Homoja vai heteroita? Jompia kumpia kai, mitä väliä. Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!

On kiva kirjoittaa!

Eihän se kukkokaan käskien laula, sanovat. En tiedä, koskaan en ole kukkoa komentanut. Mitä nyt fasaanille ikkunan takaa meuhkannut. Enkä taatusti käske fasaania laulamaan, niin hullu en ole.

Jos joku minulle sanoo, että kirjoitapa juttu, en muuten kirjoita. En enää. Oli sekin aika, että helposti sain pyynnöstäkin asiani paperille, mutta en enää. Nyt kirjoitan, kun siltä tuntuu ja siitä mistä haluan. Sillä tavalla kuin haluan. Lukijan vastuulla. Riippumatta siitä, sopiiko se vai ei. Itse taidan olla itselleni se ainoa este, kuten nytkin. Vaikeapa oli tätäkin blogia perustaa. Kun kirjoittaa jotain tällä tavalla nettiin, tietää jo kirjoittaessaan, että ihan turha on kuvitella kirjoittavansa ihan vain itselleen. Kyllä sitä kuitenkin miettii, mitä ja miten sanoo. Ei päiväkirjassa sellaisista välittänyt. Kunhan kirjoitti ja nautti siitä, että sai sanottua. 'Rakas päiväkirja...' Vaikka en koskaan tuolla tavalla juttujani aloittanut.

Vitsit, eka teksti tänne kirjoitettu, ja vielä olen hengissä!