Kiitä heteroa!

Tällaista piirrosta jakavat nyt monessa paikassa. 

Niin, useimmiten varmaankin on kysymys nimenomaan siitä, että kaksi heteroa ovat sen lapsen tehneet. Tarkemmin ajateltuna voisi toisaalta väittää, että jokaisen pitäisi siitä olemassaolostaan kiittää suvullista lisääntyjää. Se lisääntyminen ei vaadi sen kummempaa tykästymistä siihen lisääntymispartneriin, vaikka moinen toki toivottavaa sen jälkeläisen kannalta olisikin. Toivottavaa myös lisääntyjien kannalta, mikäli aikovat saman katon alla parisuhteessa elellä. Normaalisti näin onkin. Tai pitäisikö sanoa, että tavallisesti. "Normaali" tuppaa ihmisten mielissä tarkoittamaan sitä, että on jollain tavalla huono asia, jos ei ole normaali. 

Se nyt vain on niin, että eivät kaikki lapsia tehneet ihmiset tai siinä perinteisessä, joidenkin mielestä ainoassa "aidossa avioliitossa" olevat ole heteroita. Joukkoon mahtuu heitäkin, jotka tuntevat vetovoimaa omankin sukupuolensa edustajiin. Ja heitä, jotka ovat astuneet avioon vain siksi, että ovat halunneet perustaa perheen. Voi se vauvakuume käsittääkseni olla epäheterollakin. Paljon on heitäkin, jotka eivät ihmisten vuoksi ole uskaltaneet olla sitä mitä ovat. On varmasti monessa suhteessa yksinkertaisempaa olla massan mukana, heterona heteroitten joukossa, vaikka tietää olevansa jotain muuta. Jos tämä maailma olisi toisenlainen, ei kenenkään tarvitsisi kuitenkaan yksinkertaisen elämän toivossa itseään piilotella. Jokainen saisi olla se, mikä on. Normaali.

Että sikäli voisi näinkin sanoa:

Voihan Joonatan!

Sateenkaari on kaunis, sen värit ovat ihmeelliset. Onnekseni en ole vielä huomannut riitautuvani itseni kanssa siitä, onko sillä Jumalan alunperin asettamalla sateenkaarella jotain tekemistä tämän ihmisiä pöyristyttävän sateenkaaren kanssa. Sitä odotellessa, en enää hämmästy ehkä mistään.

En ole raamatuntuntija, en varsinkaan tieteen syövereihin uponnut eksegeetikko. Kaikenlaisia netin tarjoamina selityksiä Daavidin ja Joonatanin suhteesta olen kyllä lueskellut. En ole myöskään Hengen voimalla kulkija, Jumalan äänen kuulija, en ainakaan moista itsestäni tunnista. Se on valitettavaa, vaikka toisaalta helpottavaa. Ehkä olen jotain tältä väliltä, mene ja tiedä, tai sitten olen jossain hukkapellolla kulkija ja helvetin partaalla heiluja. Kaipa sekin päivä tulee, kun joku puhdassieluinen Jumalan tahdon tuntija minutkin tuomitsee.

Sille en vain mitään voi, enkä oikeastaan haluakaan voida, että jotkut asiat pientä mieltä välillä askarruttavat. Tällä kertaa tämä Pride-viikko, sen synnyttämät kannanotot ja ihmisten suivaantumiset vaikkapa sateenkaarimaalausten vuoksi ovat erikoisia. Vaikka edellisessä tekstissäni tavallaan rauhan jo löysinkin, vaivaa tänään Joonatan mieltäni.

Kuinka pitäisi ymmärtää Daavidin lausahdus Joonatanin kuoleman jälkeen: 

”Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkautesi oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.” 

(2. Sam. 1:26). 

Onko jotain merkitystä sillä, että Daavid vertaa tuota rakkautta juuri naisen rakkauteen? Vertaaminen oman veriveljen rakkauteen tai isän/äidin rakkauteen olisi myös varmasti toiminut. Tai miksi hän ei puhunut sisaren rakkaudesta? Jos ei ole kysymys sukulaisnaisesta, miehen ja naisen välinen rakkaus useimmiten luullakseni on juuri sellaista rakkautta, jossa myös seksuaalisuus näyttelee suurta osaa. Miksi Joonatanin rakkaus oli ihmeellisempää kuin se rakkaus, mitä Daavid oli naisten kanssa kokenut?

Miksikö kysyn? Siksi, että etenkin nyt Pride-viikon aikana on uutisten kommenttikentissä ja somen syövereissä on vähän väliä tavattoman pöyristyneitä mielipiteitä, osa niistä kristityiksi tunnustautuvien kynästä kirvonneita. Perusteluina: ”Koska Raamattu kieltää homoseksuaalisuuden.” Niinkö? Kuten aiemmin kesällä jo kirjoitinkin, minä en enää usko noin. Tätä Joonatan-kuviota pitää haudutella enemmän.

”Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy” (Dan. 12:4), mutta toisaalta ”eivät kärsi tervettä oppia...kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (1. Tim. 4:3-4)

Otapa tästä nyt sitten selvä.

Sateenkaari

Oppilas levitti tekemänsä tarrat eteeni ja pyysi valitsemaan itselleni yhden. Valitsin sateenkaaritarran. Se oli hienosti tehty ja kaunis. Sillä oli myös selkeä sanoma.

Kyllä, tuo valinta oli kannanotto. Se oli samalla myös anteeksipyyntö. Ja laskeutuminen mielenrauhaan – ainakin hetkeksi – ennen seuraavaa myrskyä.

En muista järin suuresti pohtineeni homoseksuaalisuuden ”syntisyyttä” ennen helluntaiuraani. Ehkä sitä rippikoulussa tai seurakuntanuorissa sivuttiin, ehkä ei, en osaa sanoa. Lähinnä aihe oli nuorempana jollain tavalla epämukava, koska se liittyi enemmän mielikuviin seksistä kuin toisen ihmisen rakastamisesta. Tai sitten en vain muista. Itse olin sen verran tyhmä, etten aina edes tajunnut ympäristön vinkkejä omasta käsityksestäni eriävän rakkauden olemassaolosta.

Ne Paavalin sanat näissä meidän aikamme raamatunkäännöksissä kuulostavat siltä, ettei kahta sanaa ole sanottavana siitä, onko homoseksuaalisuus syntiä vai ei. Kiusallisia sanoja, koska vaikea niitä on pois selittää, jos yksittäisiä jakeita tuijottaa. YLE:n surullisen kuuluisasta ”homoillasta” on aikaa kulunut jo yli kymmenen vuotta. Sen jälkeen ensimmäisen kerran purin sanoksi omia mietteitäni aiheesta. Jossain vaiheessa tämän kevään aikana ensimmäisen kerran törmäsin Mikael Agricolan käännökseen 1. korinttilaiskirjeen jakeesta 6:9. Siinä sanotaan: ”Eikö te tiedä, ettei ne väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkäätte antako teidän vietellä, eikä salavuoteiset eikä epäjumalten palvelijat eikä huorintekijät eikä heikkurit eikä ne, jotka pilttien kanssa makaavat, ...”. Hivenen eri sanoma kuin siinä 1933/1938 käännöksen nimeen vannovien julistuksessa (”miehimykset”) tai 1992 käännöksessä (”miesten kanssa makaavat miehet”). Minun on aina ollut vaikea sovittaa tuota silmilläni näkemääni, selvää ”homo ei pääse taivaaseen” -ajatusta Raamatun ajatukseen lähimmäisen rakastamisesta. Agricola avasi silmäni näkemään, etten näe kaikkea.

Viimeisen vuoden aikana olen oppinut uuden kirjainyhdistelmän: DYOR. Agricola sai minutkin vaihteeksi tekemään ”omaa tutkimusta”. En ole alkukieliin perehtynyt, en ole teologi – ihan pienesti vain yleistä sellaista muinoin pinnalta raapaissut - enkä siis yllä tutkimuksillani yliopistotasolle. En monenkaan mielestä luultavasti täytä edes Jumalan tahdon vilpittömän kyselijän määritelmää, mikäli jossain sellainen on määritelty. Viimeisimpänä tällä tutkijan urallani törmäsin tähän  tekstiin ja sen myötä olen tuon alussa mainitsemani mielenrauhan ainakin hetkellisesti saavuttanut. Eivätpä nämä nykykieletkään hallussani kovin hyvin ole, mutta uskon tästä tekstistä kuitenkin riittävästi tajunneeni. Erityisesti puhutteli vertaus palapeliiin.: ”...when you’re working on a puzzle, you pick up a piece of the puzzle, you look at the box top to see how and where your piece fits into the greater picture, and then you put the piece it in its place” ja ”...looking at any one piece in the perspective of how it fits in with the whole of the Biblical witness. So what does the greater witness of the Bible say?”

Mainitsemani anteeksipyyntö kohdistukoon teille, joita olen mahdollisesti vuosien varrella epämääräisillä ja tahdittomilla mielipiteilläni loukannut, sekä teille, jotka mahdollisesti nyt tämän mietiskelyni johdosta loukkaantuvat.