Kiitä heteroa!

Tällaista piirrosta jakavat nyt monessa paikassa. 

Niin, useimmiten varmaankin on kysymys nimenomaan siitä, että kaksi heteroa ovat sen lapsen tehneet. Tarkemmin ajateltuna voisi toisaalta väittää, että jokaisen pitäisi siitä olemassaolostaan kiittää suvullista lisääntyjää. Se lisääntyminen ei vaadi sen kummempaa tykästymistä siihen lisääntymispartneriin, vaikka moinen toki toivottavaa sen jälkeläisen kannalta olisikin. Toivottavaa myös lisääntyjien kannalta, mikäli aikovat saman katon alla parisuhteessa elellä. Normaalisti näin onkin. Tai pitäisikö sanoa, että tavallisesti. "Normaali" tuppaa ihmisten mielissä tarkoittamaan sitä, että on jollain tavalla huono asia, jos ei ole normaali. 

Se nyt vain on niin, että eivät kaikki lapsia tehneet ihmiset tai siinä perinteisessä, joidenkin mielestä ainoassa "aidossa avioliitossa" olevat ole heteroita. Joukkoon mahtuu heitäkin, jotka tuntevat vetovoimaa omankin sukupuolensa edustajiin. Ja heitä, jotka ovat astuneet avioon vain siksi, että ovat halunneet perustaa perheen. Voi se vauvakuume käsittääkseni olla epäheterollakin. Paljon on heitäkin, jotka eivät ihmisten vuoksi ole uskaltaneet olla sitä mitä ovat. On varmasti monessa suhteessa yksinkertaisempaa olla massan mukana, heterona heteroitten joukossa, vaikka tietää olevansa jotain muuta. Jos tämä maailma olisi toisenlainen, ei kenenkään tarvitsisi kuitenkaan yksinkertaisen elämän toivossa itseään piilotella. Jokainen saisi olla se, mikä on. Normaali.

Että sikäli voisi näinkin sanoa:

Voihan Joonatan!

Sateenkaari on kaunis, sen värit ovat ihmeelliset. Onnekseni en ole vielä huomannut riitautuvani itseni kanssa siitä, onko sillä Jumalan alunperin asettamalla sateenkaarella jotain tekemistä tämän ihmisiä pöyristyttävän sateenkaaren kanssa. Sitä odotellessa, en enää hämmästy ehkä mistään.

En ole raamatuntuntija, en varsinkaan tieteen syövereihin uponnut eksegeetikko. Kaikenlaisia netin tarjoamina selityksiä Daavidin ja Joonatanin suhteesta olen kyllä lueskellut. En ole myöskään Hengen voimalla kulkija, Jumalan äänen kuulija, en ainakaan moista itsestäni tunnista. Se on valitettavaa, vaikka toisaalta helpottavaa. Ehkä olen jotain tältä väliltä, mene ja tiedä, tai sitten olen jossain hukkapellolla kulkija ja helvetin partaalla heiluja. Kaipa sekin päivä tulee, kun joku puhdassieluinen Jumalan tahdon tuntija minutkin tuomitsee.

Sille en vain mitään voi, enkä oikeastaan haluakaan voida, että jotkut asiat pientä mieltä välillä askarruttavat. Tällä kertaa tämä Pride-viikko, sen synnyttämät kannanotot ja ihmisten suivaantumiset vaikkapa sateenkaarimaalausten vuoksi ovat erikoisia. Vaikka edellisessä tekstissäni tavallaan rauhan jo löysinkin, vaivaa tänään Joonatan mieltäni.

Kuinka pitäisi ymmärtää Daavidin lausahdus Joonatanin kuoleman jälkeen: 

”Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkautesi oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.” 

(2. Sam. 1:26). 

Onko jotain merkitystä sillä, että Daavid vertaa tuota rakkautta juuri naisen rakkauteen? Vertaaminen oman veriveljen rakkauteen tai isän/äidin rakkauteen olisi myös varmasti toiminut. Tai miksi hän ei puhunut sisaren rakkaudesta? Jos ei ole kysymys sukulaisnaisesta, miehen ja naisen välinen rakkaus useimmiten luullakseni on juuri sellaista rakkautta, jossa myös seksuaalisuus näyttelee suurta osaa. Miksi Joonatanin rakkaus oli ihmeellisempää kuin se rakkaus, mitä Daavid oli naisten kanssa kokenut?

Miksikö kysyn? Siksi, että etenkin nyt Pride-viikon aikana on uutisten kommenttikentissä ja somen syövereissä on vähän väliä tavattoman pöyristyneitä mielipiteitä, osa niistä kristityiksi tunnustautuvien kynästä kirvonneita. Perusteluina: ”Koska Raamattu kieltää homoseksuaalisuuden.” Niinkö? Kuten aiemmin kesällä jo kirjoitinkin, minä en enää usko noin. Tätä Joonatan-kuviota pitää haudutella enemmän.

”Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy” (Dan. 12:4), mutta toisaalta ”eivät kärsi tervettä oppia...kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (1. Tim. 4:3-4)

Otapa tästä nyt sitten selvä.